keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Noutopöytä

Noutopöytä tarkoittaa että asiakas noutaa itse ruokansa sekä juomansa. Se ei vaadi yhtä paljon henkilökuntaa kuin pöytiintarjoilu, joten noutopöytää käytetään tilaisuuksissa joissa on paljon assiakkaita. Tarjolla voi olla joko kylmiä tai kuumia ruokia. Myös kahvitarjoilu on mahdollista. Ruoka voidaan nauttia joko seisten tai istuen. 

Katetaan keskeiselle paikalle. Tarjoilijan tehtäviin kuuluu noutopöydän kattaminen, ruokien ja astioiden täydentäminen, siisteydestä huolehtiminen ja asiakkaiden kysymyksiin vastaaminen.

Ei kylmä eikä lämpölaitteita. Kaksi aloituspistettä samaan suuntaan. Pöytään järjestetään ruokalajit identtisesti kummallekkin puolelle niin, että pöydän keskellä olevia ruokia voi ottaa kummaltakin puolelta. 

Gastronomisen järjestyksen mukaan ensin tarjotaan kalaruoat, sitten liharuoat ja viimeisenä muut ruokalajit.

Kuvahaun tulos haulle noutopöytä kattaus

Ruokalajien järjestämisessä noudatetaan seuraavia järjestämisperiaatteita:

  • Gastronominen järjestys
  • Ruokalajien arvojärjestys ja voimakkuus
  • Ruokailun etenemisjärjestys
Noutupöydän kunnotus alkaa liinoituksella, seuraavaksi astiat, ruokalajit sekä somisteet järjestetään pöytään siten, että asiakkaiden on mahdollisimman helppo ottaa ruokaa pöydästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti